Vierailin eräässä päiväkodissa ja kävin tutustumassa henkilökunnan työpäivän kulkuun. Päiväkoti sijaitsee Laajanojan kadulla monipuolisen ympäristön puitteissa. Ympäristö sopii hyvin lapsille, myös päiväkodin ulkopuolella. Päiväkoti on osana Vihreän Lipun- järjestöä ja tukee siten kierrätystä, luontoa ja kestävää kehitystä.
Päiväkoti on ollut yhteistyössä vuodesta 2013 Tyttölän liikuntapainotteisen päiväkodin kanssa
Esittelemässäni päiväkodissa on viisi osastoa jotka on jaoteltu lasten ikäluokan mukaan:
Metsäniitty, eskari-ikäiset lapset
Rantaniitty, 3-5 vuotiaat lapset
Heinäniitty, 3-5 vuotiaat lapset
Kukkaniitty, 2-5 vuotiaat lapset
Apilaniitty, alle 3-vuotiaat lapset
Päiväkodilla on suuri piha, joss on sopivia telineitä niin isommille kuin pienemmillekkin lapsille. Vihreän Lipun- päiväkotina käyttävät ohjaajat lapsien oppimisympäristönä myös läheistä metsää sekä luontopolkua.
Päiväkodissa on myös hyvät mahdollisuudet omaava sisäpiha johon kuuluu mm. kiipeilyseinä! Kaiken huippuna on lapsill järjestetty myös ainutlatuinen mahdollisuus käydä vuorollaan uimassa päiväkodin omassa pienessä uima-altaassa ryhmittäin ohjaajan valvoessa.
Työntekijöitä päiväkodissa on runsaasti. Pääosin jokaiselle ryhmälle on varattuna kolme hoitajaa joiden lisäksi talosta löytyy yksi kiertävä ns. jokapaikan höylä. Yhteensä työntekijöitä on kuusitoista. Koulutukseltaan työntekijät ovat lastentarhanopettajia tai lastentarhanhoitajia sekä yksi erityislastentarhanopettaja. Nokian kaupunki rahoittaa päiväkodin toiminnan. Hoitajat ja muut työntekijät ovat Nokian kaupungin palkkalistoilla.
Päiväkodille tärkeää on hoitajien ja vanhempien välinen luottamus ja yhteistyö. Vanhemmat tuntevat lapsensa parhaiten ja siksi yhteistyön toimivuus on tärkeää. Yhteistyö vanhemman ja ohjaajan välillä alkaa lapsen ensimmäisestä tutustumiskäynnistä lähiten. Päivittäin vaihdetaan kuulumisia, mietteitä ja ajatuksia päivän tapahtumista.
Päiväkoti kunnioittaa tasa-arvoa ja heille on tärkeää antaa kaikkien kukkien kukkia sellaisina kuin ovat.
Ohjaajat suunnittelevat toimintaa lasten näkökulmasta tarkkailemalla leikkejä ja lapsen toimia päiväkodissa.
Tässä päiväkodissa opetetaan lapsia kunnioittamaan luontoa ja luonnonvaroja. Tärkeää on opettaa lapsille kierrättämistä, veden-, energian- ja sähkön säästämistä. Ymäpistökasvatus on lähellä tämän päiväkodin sydäntä.
Pidin päiväkodissa siitä kuinka lapset huomioidaan yksilöinä omien tarpeidensa mukaan ja kuinka Vihreä Lippu näkyy teemana päiväkodin jokapäiväisessä arjessa ja kasvatuksessa.
Yhteenveto on kirjoitettu entisen hoitajani Päivin sanojen pohjalta.
♥ Sani
Kiitos Sani.
VastaaPoistaOlit juuri oikein oivaltanut tehtävän annon sekä vaitiolovelvollisuuden kirjoituksessasi.